Miksi sähköherkät tarvitsevat tukea?

Sähköherkkien keskeinen haaste on se, että muiden ihmisten on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ongelmaa, jota eivät itse aisti. Kielteinen suhtautuminen voi osaltaan vaikuttaa moniin elämän osa-alueisiin, kuten työhön, asumiseen ja terveydenhuoltoon.
Sähköherkät kohtaavat usein kieltämistä tai leimaamista, koska vielä ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä, kiistatonta tieteellistä teoriaa siitä, miten ja miksi oireyhtymä kehittyy. Terveydenhuollon käytännöt ovat toistaiseksi olleet omiaan piilottamaan ja marginalisoimaan sähköherkkiä.
Suurin osa sähköherkistä saa vain lieviä oireita ja selviytyy arjessa välttämällä altistusta parhaansa mukaan, mutta jotkut joutuvat muuttamaan koko elämäntapansa: jättämään työnsä, etsimään uuden asunnon ja välttämään tiettyjä ympäristöjä. Esimerkiksi sairaalat, kirjastot ja teatterit eivät usein ole sähköherkille saavutettavia niissä käytettyjen langattomien laitteiden vuoksi.
Oikeilla toimenpiteillä sähköherkkyys voi kuitenkin lieventyä ja samalla toimintakyky voi parantua huomattavasti.

Sähköherkkyys on ympäristöherkkyys

Ympäristöherkkyydellä tarkoitetaan sitä, että jotkut saavat oireita ympäristöissä, jotka eivät aiheuta väestön valtaosalle oireilua eivätkä haittaa. Yleisimpiä ympäristöherkkyyksiä ovat
haju-, monikemikaali- ja sähköherkkyys sekä sairas rakennus -oireisto.

WHO totesi vuonna 2005, että jotkut ihmiset kertovat saavansa sähkömagneettisesta säteilystä terveyshaittaa, joka yleisimmin ilmenee punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena iholla. Oireet voivat olla myös yleisoireita, kuten uupumusta, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, huimausta tai sydämentykytystä. WHO:n mukaan oireiden esiintyminen vaihtelee yksilöittäin. Tällaisten oireiden yhdistelmä ei ole osa mitään jo tunnettua oireyhtymää.

Sairastuminen

Sähköherkkyyteen kuuluu usein kolme vaihetta: aika ennen sähköherkkyyden puhkeamista, akuuttivaihe sekä akuuttijakson jälkeinen aika.

Tavallisimmin ensimmäiset sähköherkkyysoireet näyttävät alkavan tietokoneen tai matkapuhelimen käytöstä. Sähköherkkyyden ensi vaiheessa yleisimpiä ovat ongelmat, jotka liittyvät loisteputkiin, television katseluun ja mikroaaltouunin käyttöön. Oireita saattavat aiheuttaa myös uudehkot autot ja lähistön matkapuhelintukiasemat.

Akuutin vaiheen mentyä ohi reagointi tavanomaisiin kodinkoneisiin – esimerkiksi jääkaappeihin, pyykkikoneisiin ja televisioihin – näyttää vähenevän kun taas reagointi langattomiin verkkoihin ja matkapuhelimiin näyttää yleistyvän.

Mitä on sähkömagneettinen säteily?

Sähkömagneettista säteilyä on monenlaista. Siihen kuuluvat radioaallot, mikroaallot, infrapunasäteily, näkyvä valo, ultraviolettisäteily, röntgensäteily ja gammasäteily.

Sähkömagneettinen säteily jaetaan näihin osa-alueisiin säteilyn aallonpituuden mukaan. Radioaalloilla on suurin aallonpituus ja gammasäteilyllä pienin. Säteilyn aallonpituus on kääntäen verrannollinen säteilyn taajuuteen, eli mitä suurempi on säteilyn aallonpituus, sitä pienempi on säteilyn taajuus. Myös säteilyn energia riippuu aallonpituudesta. Mitä pienempi aallonpituus on, sitä enemmän energiaa säteilyssä on.

Sähkömagneettinen säteily voidaan myös jakaa biologisten vaikutusten mukaan ionisoivaan ja ionisoimattomaan säteilyyn. Ionisoivaan säteilyyn kuuluvat röntgen- ja gammasäteily. Ionisoiva säteily on niin suurienergistä, että se pystyy ionisoimaan kohteensa atomeja ja siten muuttamaan tai hajottamaan aineen rakennetta, jolloin biologiset vaikutukset ovat kiistatta todettavissa. Esimerkiksi radioaktiivisen aineen säteilemän gammasäteilyn haitalliset terveysvaikutukset, kuten syöpä ja säteilysairaus, ovat hyvin tunnettuja.

Ionisoimattomaan säteilyyn kuuluu kaikki matalaenergisempi säteily radioaalloista ultraviolettisäteilyyn; niillä ionisointia ei tapahdu. Ionisoimattoman säteilyn biologisista vaikutuksista ei ole vielä saavutettu tieteellistä yksimielisyyttä. Poikkeuksena on ultraviolettisäteilyn aiheuttama kohonnut ihosyöpäriski.

Sähkömagneettista säteilyä syntyy sähköstä. Missä tahansa kulkee sähköä, siellä syntyy sähkömagneettista säteilyä. Esimerkiksi gammasäteily syntyy atomiydinten hajoamisessa tapahtuvista sähköisistä ilmiöistä, ja radioaallot syntyvät, kun sähköinen signaali johdetaan sopivaan antenniin.

Kotien sähkömagneettisen säteilyn tyypillisiä lähteitä valon ja lämmön lisäksi ovat verkkovirran sähköjohdot, sähkökoneet, tietokoneet ja näytöt, matkapuhelimet ja matkapuhelintukiasemat, WiFi sekä tv- ja radiolähettimet. Sähkömagneettisessa säteilyssä on aina sähkökenttä ja magneettikenttä. Sähkökenttä synnyttää magneettikentän ja magneettikenttä synnyttää sähkökentän, joten ne esiintyvät aina yhdessä.

Sähkömagneettinen säteily etenee suoraan joka suuntaan lähtöpisteestään, ellei sen tiellä ole estettä. Se etenee vapaassa tilassa valon nopeudella niin sanottuna tasoaaltona eli kuin paisuvan pallon pinta. Esteen kohdatessaan säteily joko läpäisee sen, imeytyy siihen tai heijastuu siitä poispäin. Kaikki kolme voivat myös tapahtua yhtä aikaa: osa säteilystä läpäisee esteen, osa imeytyy siihen ja osa heijastuu poispäin. Esteiden läpäisykyky ja heijastuminen aiheuttavat sen, että säteily leviää tehokkaasti joka puolelle ympäristöönsä.

Hyvin sähköä johtavat materiaalit kuten metallit heijastavat sähkömagneettista säteilyä hyvin. Niinpä on mahdollista rakentaa niin kutsuttu Faradayn häkki, metallinen kehikko, jonka sisälle säteily ei pääse.

Imeytyessään sähkömagneettinen kenttä luovuttaa energiaa kohteelleen. Energian imeytyminen voidaan todeta kohteen lämmön noususta. Suurienergisen röntgen- ja gammasäteilyn on todettu pystyvän myös rikkomaan aineen rakennetta, esimerkiksi hajottamaan ihmisen dna-ketjuja.

Sähkömagneettinen säteily ei näy, kuulu, tuoksu, maistu eikä sitä voi koskettaa. Poikkeuksena on näkyvä valo, joka näkyy valona, ja infrapunasäteily eli lämpösäteily, jonka voi tuntea lämpönä. Sähkömagneettinen säteily voidaan kuitenkin mitata hyvin tarkasti. Asiaankuuluvilla mittareilla voidaan selvittää säteilyn voimakkuus, aallonpituus ja taajuus sekä suunta. Sähkömagneettisen säteilyn olemassaolo on siis varmuudella todennettavissa, kunhan käytetään oikeita mittareita asiantuntevasti.

Tavallisimpia sähköherkkyysoireita

  • ihon punoitus, kihelmöinti, polttava tai pistelevä tunne iholla
  • uupumus, väsymys
  • muisti- ja/tai keskittymisvaikeudet
  • huimaus
  • sydämentykytys
  • lihas- ja/tai nivelkivut
  • rytmihäiriöt
  • valoherkkyys

Ympäristö ja rakennukset

Sähköherkkä saattaa oireilla tietynlaisissa rakennuksissa tai ympäristöissä. Esimerkkejä ovat isot kauppakeskukset ja marketit, virastot, kirjastot, sairaalat ja kulkuneuvot kuten junat.

Sähköherkkyydellä on monta nimeä

Sähköyliherkkyys tai sähköallergia ovat monelle tutumpia sanoja kuin sähköherkkyys. Niillä tarkoitetaan tavallisesti samaa asiaa, mutta täsmällisempi ja osuvampi termi on sähköherkkyys.