Ensimmäiset Suomessa myönnetyt toimiluvat koskivat vain 3,5 GHz:n taajuudella toimivaa 5G-verkkoa. Toimiluvat tulivat voimaan 1.1.2019. 3,5 GHz:n taajuus on lähellä 4G:tä tai LTE:tä ja säteilee saman tapaisesti. Elisan kertoman tiedon mukaan tukiasemat lisättäisiin alkuvaiheessa samoihin paikkoihin, jossa 4G ja muut tukiasemat nyt ovat. Kokonaisvaikutus olisi siis yksi uusi tukiasema lisää mastoon suunnilleen samalla teholla kuin aiemmatkin. Helsingissä säteilyn kokonaisteho kasvaisi noin yhdellä kolmasosalla, kun 2G:n, 3G:n ja 4G:n rinnalle tulisi neljäs tasavahva säteilylähde eli 5G.
Uuden 5G-verkon pääasiallinen tarkoitus ainakin alkuvaiheessa on lisätä kapasiteettia ja datanopeutta. 5G tukiasemat tullaankin sijoittamaan paikkoihin, joissa on paljon mobiilikäyttäjiä ja 4G-verkko on jo täynnä. 3,5 GHz:n 5G-verkkoa tuskin tullaan pitkään aikaan rakentamaan harvaan asutuille seuduille. Oletettavaa on, että 5G-verkko laajennetaan sinne vapauttamalla taajuuksia vanhoilta järjestelmiltä ja ottamalla niitä taajuuksia 5G:n käyttöön. Näin on käynyt aiemminkin 3G:n ja 4G:n kanssa. Tässä tapauksessa säteily harvaan asutuilla seuduilla ei olennaisesti lisääntyisi 5G:n takia pitkään aikaan.
Millimetriaaltoalueen taajuuskaista, 26 GHz, huutokaupattiin ja operaattorit saivat toimiluvat kesällä 2020. Vasta tämä taajuus on sellainen, joka vaatisi tukiasemia tiheämmin esimerkiksi lampputolppiin. Nekin asennetaan lähinnä ruuhkaisille alueilla tuomaan lisää kapasiteettia. Harvaan asutuille alueille niitä asennetaan paljon myöhemmin, jos koskaan. Hyvänä puolena tässä taajuudessa voisi pitää sitä, että se läpäisee huonosti seiniä ja ikkunoita. Sisällä pitäisi olla turvassa 26 GHz:n säteilyltä, ellei sinne laiteta omaa tukiasemaa.
IoT (esineiden internet) ja esimerkiksi itseohjautuvat autot tulevat vasta myöhemmin. Niihin liittyvä kansainvälisen 5G-standardin osa valmistui vuoden 2020 kesällä. Vasta sen jälkeen valmistajat voivat tosissaan alkaa kehittää laitteita. Tässä on kuitenkin huomattava, että IoT ei sinällään tarvitse 5G:tä, vaan se voidaan toteuttaa myös jo olemassa olevilla verkoilla. Tästä on jo esimerkkejä vaikkapa kodinkoneissa. 5G tuo lisää kapasiteettia ja nopeutta, jolloin verkkoon mahtuu paljon enemmän internettiin liitettyjä laitteita.