Usein kysyttyä sähköherkkyydestä

Rajaa hakutuloksia

Sisältötyyppi

Mikä on turvallinen etäisyys maakaapelista?

Yksiselitteistä vastausta turvallisesta etäisyydestä ei voi antaa. Säteilyn etenemiseen vaikuttaa sekä itse maakaapeli että ympäristö, varsinkin maakaapelia ympäröivä aines. Suurin osa maahan kaivetuista kaapeleista on tavallisia ulkosähköjohtoja, joissa kulkee normaali verkkovirta. Nämä kaapelit eivät yleensä säteile merkittävästi. Vain korkeajännitteiset (20 kV ja yli) maakaapelit säteilevät jonkin matkaa maan pinnalla. Testatessa hyvällä mittarilla erään korkeajännitteisen maakaapelin aiheuttama säteily ei enää erottunut yleisestä taustasäteilystä 50 metrin etäisyydellä.

Mikä on turvallinen etäisyys mikroaaltouunista?

Mikroaaltouuni säteilee sekä matalataajuista että radiotaajuista sähkömagneettista säteilyä, kun se on päällä ja sillä lämmitetään ruokaa. Koska mikro säteilee molempia säteilytyyppejä melko voimakkaasti, sen käyttö voi olla sopimatonta sähköherkälle. Toisaalta mikroa käytetään tyypillisesti vain vähän aikaa kerrallaan, mikä pitää kokonaisaltistuksen kohtuullisen pienenä.

Matalataajuinen magneettikenttä on erityisen voimakas mikron vieressä, mutta se vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa. Noin 2 metrin päässä mikron tuottamaa magneettikenttää ei pitäisi pystyä enää juuri erottamaan taustasäteilystä. Matalataajuinen sähkökenttä vaimenee saman tapaisesti.

Mikroaaltouuni lämmittää ruokaa voimakkaalla radiotaajuisella 2450 MHz:n sähkömagneettisella säteilyllä. Osa säteilystä myös vuotaa mikrosta ulos. Standardeissa (ICNIRP, CENELEC) mikroille on sallittu enintään 50 W/m2 säteilytehotiheys 5 cm:n päässä mikrosta. Tällaisessa huonoimmassa tapauksessa Sähköherkkyyssäätiön määrittelemän tavanomaisen säteilyn ylärajan 1 mW/m2 alle päästäkseen käyttäjän tulisi olla noin 11 metrin päässä mikrosta, jos tila on avoin. Seinät ja muut rakenteet vaimentavat säteilyä yleensä nopeammin. Nyrkkisääntönä voisikin pitää, että samassa huoneessa, jossa mikro on, altistuu tavanomaista voimakkaammalle radiotaajuiselle säteilylle, kun mikroa käytetään.

Mikroaaltouunin säteily riippuu mikron mallista, lämmitystehosta, lämmitettävän ruuan määrästä sekä mikron iästä ja kunnosta, eritoten etuluukun tiiviydestä. Tarkkaa turvaetäisyyttä on siten vaikea antaa. Ihan mikron vieressä, alle 2 metrin päässä, ei kannata oleskella, kun se on päällä. Mielellään ei edes samassa huoneessa, mutta toisaalta päällä olevaa mikroa ei saa jättää valvomattakaan.

Mikä on turvallinen etäisyys talon sähköpääkeskuksesta tai talomuuntamosta?

Tyypillisesti sähköpääkeskus tai talomuuntamo on sijoitettu kerrostalon ensimmäiseen tai kellarikerrokseen. Käytännössä on havaittu, että sähköherkän ei kannata muuttaa asuntoon, jos suoraan alapuolella on sähköpääkeskus tai talomuuntamo. Sähköherkälle ei myöskään sovellu sellainen asunto, jonka jonkin seinän takana on sähköpääkeskus tai talomuuntamo. Asunnon välittömässä läheisyydessä sijaitseva sähköpääkeskus tai muuntamo tyypillisesti tuottaa matalataajuisia sähkö- ja magneettikenttiä, joiden vaimentaminen on hyvin vaikeaa.

Mikä on turvallinen etäisyys voimalinjasta?

Yksiselitteistä vastausta turvallisuudesta ei voi antaa. Säteilyn etenemiseen vaikuttaa sekä itse voimalinja että ympäristö. Kohtuullisella varmuudella voitaneen sanoa, että 400 metrin päässä voimalinjan aiheuttamaa säteilyä ei erota yleisestä taustasäteilystä.

Millainen asunto soveltuu sähköherkälle?

Sähköherkille sopivia ovat sellaiset asuinympäristöt, joissa kokonaiskuormitus sähkömagneettisille kentille pysyy mahdollisimman alhaisena.
Omakotitaloasuminen on hyvä vaihtoehto, jos talon sähköjärjestelmä ei muodosta voimakkaita matalataajuisia sähkö- tai magneettikenttiä. Myös rivitaloasuminen soveltuu sähköherkille usein.
Kerrostaloissa sähköherkän ei yleensä kannata muuttaa alimpaan asuinkerrokseen, koska siellä tyypillisesti on muuta taloa voimakkaampia magneettikenttiä. Toisaalta ylimpien kerrosten asunnot ovat usein samalla tasolla kuin matkaviestintukiasemien lähettimet. Kerrostaloissa sähköherkille parhaimmat asunnot sijaitsevat usein 3. tai 4. kerroksessa ja sisäpihan suojassa.

Millainen kannettava tietokone sopii sähköherkälle?

Tärkeintä on valita sellainen kannettava tietokone, jossa on maadoitetulla pistokkeella varustettu virtajohto. Liitä kannettavasi virtajohdon maadoitettu pistoke aina vain maadoitettuun pistorasiaan. Kannettavan maadoittuminen on tärkeää, koska se vähentää matalataajuista sähkökenttää, joka usein provosoi oireita.

Millainen on maadoitettu pistoke?

Katso esitys Maadoitettu pistoke.

Millainen on tukiasema?

Katso esitys Millainen on tukiasema.

Minkälainen liesi soveltuu sähköherkälle?

Monet sähköherkät eivät pysty käyttämään induktioliettä, koska se tuottaa voimakkaan muuttuvan magneettikentän. Vastaava pulma voi olla myös keraamisen lieden käytössä. Paras valinta on kaasuliesi tai perinteinen sähköliesi, jossa on valurautalevyt.

Miten säteily lisääntyy uusien 5G toimilupien myötä?

Nyt Suomessa myönnetyt toimiluvat koskevat vain 3,5 GHz:n taajuudella toimivaa 5G-verkkoa. Toimiluvat tulevat voimaan 1.1.2019. 3,5 GHz:n taajuus on lähellä 4G:tä tai LTE:tä ja säteilee saman tapaisesti. Elisan kertoman tiedon mukaan tukiasemat lisättäisiin alkuvaiheessa samoihin paikkoihin, jossa 4G ja muut tukiasemat nyt ovat. Kokonaisvaikutus olisi siis yksi uusi tukiasema lisää mastoon suunnilleen samalla teholla kuin aiemmatkin. Helsingissä säteilyn kokonaisteho kasvaisi noin yhdellä kolmasosalla, kun 2G:n, 3G:n ja 4G:n rinnalle tulisi neljäs tasavahva säteilylähde eli 5G.

Uuden 5G-verkon pääasiallinen tarkoitus ainakin alkuvaiheessa on lisätä kapasiteettia ja datanopeutta. 5G tukiasemat tullaankin sijoittamaan paikkoihin, joissa on paljon mobiilikäyttäjiä ja 4G-verkko on jo täynnä. 3,5 GHz:n 5G-verkkoa tuskin tullaan pitkään aikaan rakentamaan harvaan asutuille seuduille. Oletettavaa on, että 5G-verkko laajennetaan sinne vapauttamalla taajuuksia vanhoilta järjestelmiltä ja ottamalla niitä taajuuksia 5G:n käyttöön. Näin on käynyt aiemminkin 3G:n ja 4G:n kanssa. Tässä tapauksessa säteily harvaan asutuilla seuduilla ei olennaisesti lisääntyisi 5G:n takia pitkään aikaan.

Seuraava taajuus, 26 GHz, saa toimiluvat ehkä talvella 2019-2020. Vasta tämä taajuus on sellainen, joka vaatisi tukiasemia tiheämmin esimerkiksi lampputolppiin. Nekin asennetaan lähinnä ruuhkaisille alueilla tuomaan lisää kapasiteettia. Harvaan asutuille alueille niitä asennetaan paljon myöhemmin, jos koskaan. Hyvänä puolena tässä taajuudessa voisi pitää sitä, että se läpäisee huonosti seiniä ja ikkunoita. Sisällä pitäisi olla turvassa 26 GHz:n säteilyltä, ellei sinne laiteta omaa tukiasemaa.

IoT (esineiden internet) ja esimerkiksi itseohjautuvat autot tulevat vasta myöhemmin. Niihin liittyvä kansainvälisen 5G-standardin osa on suunniteltu valmistuvan vuoden 2019 lopussa. Vasta sen jälkeen valmistajat voivat tosissaan alkaa kehittää laitteita. Tässä on kuitenkin huomattava, että IoT ei sinällään tarvitse 5G:tä, vaan se voidaan toteuttaa myös jo olemassa olevilla verkoilla. Tästä on jo esimerkkejä vaikkapa kodinkoneissa. 5G tuo lisää kapasiteettia ja nopeutta, jolloin verkkoon mahtuu paljon enemmän internettiin liitettyjä laitteita.

 

Mitä voi tehdä, jotta tukiasema-asennus poistettaisiin?

Kotiini on suunnattu matkaviestintukiasema, joka tuottaa sinne muuta ympäristöä merkittävästi voimakkaamman radiotaajuisen kentän. Mitä on tehtävissä?

Tapauksissa, joissa matkaviestintukiasema aiheuttaa asunnon asukkaalle haittaa, keskustelua herättää usein vanha 1920-luvulta peräisin oleva ja yhä voimassa oleva laki eräistä naapuruussuhteista (1920/26). Kyseisen lain 17 § säätää, että kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille tai lähistöllä asuvalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta.

Käytännössä tukiaseman aiheuttamaa radiotaajuista kenttää ei arvioida kohtuuttomaksi rasitukseksi, koska Suomessa käytössä olevat radiotaajuisen säteilyn viitearvot ovat erittäin sallivia. Asetus väestön altistumisesta sähkömagneettisille kentille (2002/294) säätää, että väestön altistuminen 28–61 V/m kentänvoimakkuuksille (noin 2 000 000–10 000 000 μW/m2) on taajuudesta riippuen luvallista. Niin ollen naapuruussuhdelain kieltoa kohtuuttomasta rasituksestaei jouduta käytännön tilanteissa arvioimaan, koska lähes kaikki mahdolliset asennusratkaisut ovat sallittuja väestön altistumista koskevan asetuksen nojalla.

 

Tukiasema omassa taloyhtiössä

Käytännössä parhaiten ovat ratkenneet kiistat, joissa jollekulle asunto-osakeyhtiön osakkaalle on koitunut haittaa matkaviestintukiaseman antenneista, jotka on asennettu haitasta kärsivän osakkaan omaan taloyhtiöön. Taloyhtiöantennien asennukseen ei tarvita rakennus- tai toimenpidelupaa, vaan sopimuksen operaattorien kanssa tekee taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä.

Jos asunto-osakeyhtiön osakkaalle aiheutuu haittaa antenneista, hän voi käyttää asunto-osakeyhtiölain (2009/1599) 6 luvun 6 §:n mukaista oikeuttaan viedä asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Pyyntö on syytä tehdä kirjallisesti taloyhtiön hallitukselle hyvissä ajoin, jotta se voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

On tavallista, että taloyhtiön hallitus pyytää yhtiökokoukseen esimerkiksi operaattorin edustajan kertomaan, ettei antenneista aiheudu teollisuuden rahoittamien tutkimusten perusteella mitään haittaa asukkaiden terveydelle. Jotta kiistakysymystä voitaisiin käsitellä yhtiökokouksessa mahdollisimman puolueettomasti, olisi hyvä, jos kokouksessa voitaisiin kuulla myös sellaisia alan asiantuntijoita, joille ei asian ratkaisemisesta koidu heidän puolueettomuutensa vaarantavaa hyötyä tai haittaa.

 

Tukiasema naapuritalossa

Pulmallisia ovat tapaukset, joissa tukiasema on asennettu naapuritaloyhtiön katolle tai julkisivun rakenteisiin siten, että pääkeila suuntautuu suoraan lähellä olevan naapuriasunto-osakeyhtiön asuntoihin. Tällaisessa tapauksessa asian selvittely kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä naapuritaloyhtiön isännöitsijään tai hallituksen puheenjohtajaan ja kertoa heille aiheutuneesta haitasta.

 

Masto- tai lähetinpylväs kunnan maalla

Maston rakentamiseen tarvitaan yleensä maankäyttö- ja rakennuslain (1999/132) mukaan rakennus- tai toimenpidelupa. Erillislaitteina, jotka vaativat toimenpideluvan, on mainittu 126 a §:ssä muun muassa masto, suurehko antenni tai valaisinpylväs tai vastaava rakentaminen. Rakennus- ja toimenpideluvat myöntää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n mukaan valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä on muun muassa viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla ja sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Oikeuskäytännöstä löytyy muutamia tapauksia, joissa matkapuhelinoperaattori on hakenut poikkeuslupaa tukiasemapylvään ja laitekaapin sijoittamiseen puistoalueelle. Poikkeuslupahakemukset on ratkaistu soveltamalla pelkästään maankäyttö- ja rakennuslakia.

Tapauksessa KHO 24.5.2012 1036/1/11 hallinto-oikeus katsoi, ettei tukiasemapylvään rakentaminen estä puiston käyttämistä sille kaavassa osoitettuun tarkoitukseen eikä se aiheuta haittaa kaavoitukselle. Poikkeamisen ei myöskään ole osoitettu aiheuttavan merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden ratkaisua.

Vastaavalla tavalla ratkaistiin tukiasemakiista KHO 24.5.2012 1037/1/11, jossa operaattori haki poikkeamislupaa saada sijoittaa 26 metriä korkea matkaviestintukiasemapylväs asemakaava-alueella olevaan puistoon. Hallinto-oikeus totesi, ettei pylvään rakentaminen ole kaavoituksen vastaista eikä se aiheuta ympäristö- tai muita vaikutuksia. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun sellaisenaan.

Kansalaisen mahdollisuus saada tukiasema-asennus poistetuksi lain nojalla on siis käytännössä hyvin rajallinen ainakin toistaiseksi.

Onko laillista, että tukiasema säteilee kotiini?

Makuuhuoneessani on 5 V/m (noin 66 000 μW/m2) vahvuinen radiotaajuinen kenttä, joka aiheutuu läheisestä, kotiani kohti suunnatusta matkaviestintukiasemasta. Salliiko Suomen lainsäädäntö todella sen?

Kyllä valitettavasti sallii. Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunta ICNIRP julkaisi vuonna 1998 sähkömagneettisten kenttien viitearvot, joiden perusteella Euroopan unionin neuvosto antoi vuonna 1999 suosituksen väestön altistumisen rajoittamisesta sähkömagneettisille kentille 0–300 GHz taajuuksilla. Nämä suositukset otettiin osaksi Suomen lainsäädäntöä vuonna 2002 Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella ionisoimattoman säteilyn väestölle aiheuttaman altistumisen rajoittamisesta (294/2002). Kyseistä asetusta sovelletaan yhä Suomessa väestön altistumiseen sähkömagneettisille kentille, vaikka se perustuu kaksikymmentä vuotta vanhoihin ICNIRP-viitearvoihin.

Matkaviestintukiasema lähettää radiotaajuista säteilyä, jonka sallitut enimmäisarvot on säädelty asetuksella väestön altistumisesta sähkömagneettisille kentille. Se, miten voimakkaalle radiotaajuiselle kentälle väestöä voidaan altistaa, on määritelty lähetysantennin käyttämän taajuuden mukaan. Asetuksen sallimat viitearvot ovat taajuudesta riippuen 28–61 V/m (noin 2 000 000-10 000 000 μW/m2). Esimerkiksi taajuusalueella 2–300 GHz on asetuksen mukaan luvallista, että väestö altistuu enintään 61 V/m radiotaajuiselle kentälle.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asuinrakennusta kohden on sallittua suunnata esimerkiksi taajuudella 2100 MHz toimiva 3G eli UMTS-teknologiaa käyttävä tukiasema, joka saa tuottaa enintään 61 V/m vahvuisen radiotaajuisen kentän. Suomessa tukiasemia koskeva lainsäädäntö ja viranomaisohjeistus on hyvin sallivaa. Säteilyturvakeskus on antanut asennusohjeen, jonka mukaan väestöaltistuksen vähentämiseksi riittää, että tukiasemat asennetaan siten, ettei lähetysantenneihin ylety koskemaan esimerkiksi asuintalon parvekkeelta.

Euroopan unionin jäsenvaltioilla on oikeus kansallisesti säätää ICNIRP-viitearvoja tiukempia rajoituksia väestön suojelemiseksi radiotaajuisilta kentiltä. Niin on toimittu esimerkiksi Ranskassa, jossa kansalliskokous vahvisti vuonna 2015 lain, jonka tarkoituksena on suojella väestöä tarpeettoman voimakkaalta radiotaajuiselta säteilyltä.

Kansalliskokouksen hyväksymä laki määrää, että Ranskan kansallisen taajuusviraston (L’Agence nationale des fréquences, AFNR) pitää laatia vuosittain valtakunnallinen laskelma sähkömagneettisten kenttien mittauksista sekä teknisistä toimenpiteistä, joilla pystytään vähentämään kenttien voimakkuutta epätyypillisissä kohteissa. Paikka määritellään epätyypilliseksi, jos sen alueella oleva väestö altistuu oleellisesti keskimääräistä enemmän sähkömagneettisille kentille. Saatuaan tiedon epätyypillisestä kohteesta operaattorin pitää kuuden kuukauden kuluessa ryhtyä teknisesti mahdollisin keinoin alentamaan kyseisen paikan radiotaajuisten kenttien tasoa. Kansallinen taajuusvirasto on määritellyt epätyypillisiksi sellaiset kohteet, joissa radiotaajuisen kentänvoimakkuus ylittää 6 V/m.

Paljonko Sähköherkkyyssäätiön palvelut maksavat?

Säätiön palvelut ovat sähköherkille maksuttomia. Niiden tarkoitus on auttaa ja tukea sähköherkkiä, eikä säätiö veloita niistä.

Saako sähköherkkä Suomessa sosiaaliturvaa?

Käytännössä sosiaaliturva riippuu diagnoosista. Suomalaisten sähköherkkien työ- ja toimintakyvystä on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa. Turun ammattikorkeakoululla vuonna 2013 tehtyyn kyselytutkimukseen osallistui noin 200 sähköherkkää. Tutkimuksessa selvisi, että työikäisistä sähköherkistä vain 52 % oli mukana työelämässä tai opiskeli. Työkyvyttömyyseläkkeelle oli yleensä päästy masennus- tai harhaluuloisuushäiriödiagnooseilla. (Hagström ym. 2013)

Sähköherkkyyssäätiön tietoon ei ole tullut ainuttakaan tapausta, jossa henkilö olisi saanut sosiaaliturvaa pelkästään sähköherkkyyden tai sen aiheuttaman toimintakyvyn alentumisen takia. Käytännössä näyttää siltä, että yleisin menettelytapa on sähköherkkien siirtäminen työkyvyttömyyseläkkeelle masennusdiagnoosin perusteella. Tällaisen menettelyn oikeutus on hyvin kiistanalaista, koska oikean diagnoosin saaminen on perustavanlaatuinen ihmisoikeus.

Tieteellisen tutkimuksen parissa on esitetty kritiikkiä, että nykyiset terveystutkimuksen teoriat eivät ole riittäviä ja soveltuvia selittämään ja hoitamaan ympäristöherkkyyksiä, jonka vuoksi ympäristöherkkiin on alettu soveltaa diagnoosiluokituksia, jotka on alun perin tarkoitettu mielenterveyspotilaille. Tämä lisää sähköherkkien syrjäytymistä, koska psykiatrian piirissä ei huomioida sitä, että sähköherkän toimintarajoitteet liittyvät ympäristöön. Kun diagnosointi ei ole asianmukaista, niin myös hoitotulokset jäävät heikoiksi. (Reed Gibson)

Ympäristöherkkyys lisättiin vuonna 2015 suomalaiseen ICD-10-tautiluokitukseen oirediagnoosilla R68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille. Tämän nimikkeen alle diagnosoidaan kaikki yleiset ympäristöherkkyydet, kuten monikemikaali- ja sähköherkkyys (Karvala ym. 2017). Kun ympäristöherkkyyksille suunniteltiin yhtenäistä koodiluokitusta, perustelumuistiossa todettiin, ettei minkään sairauden, vian tai vamman ICD-10:n mukainen diagnoosinimike sinänsä oikeuta sosiaalivakuutusjärjestelmän etuuksiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013).

Duodecim-lehden artikkelissa todetaan, että R68.81-koodi kuvaa vain oireistoa, eikä se kuulu varsinaisiin sairausdiagnooseihin. Sosiaalivakuutuksen etuuksien saamiseen edellytetään yleensä diagnosoidusta sairaudesta johtuvaa toimintakykyvajetta. (Karvala ym. 2017)

 

YK:n vammaissopimus voi antaa oikeuksia sähköherkälle

Suomi ratifioi vuonna 2016 YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista (SopS 26/2016). Sopimuksen 1 artiklassa on vammaisuuden määritelmä, jonka mukaan ”vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”

Hallituksen esityksessä (284/2014) YK:n vammaissopimuksen ratifioimiseksi todetaan 1 artiklassa, että ”yleissopimuksen sanamuoto sallii sopimusta tulkittavan siten, että vammaisilla henkilöillä tarkoitetaan muitakin kuin pitkäaikaisesti vammautuneita”. Hallituksen esityksen mukaan yleissopimuksessa tarkoitettuja vammaisia henkilöitä voivat olla myös henkilöt, ”joilla on kestoltaan pitkäaikainen toimintarajoite, jonka vaikeusaste voi vaihdella huomattavasti.” Hallituksen esityksessä vammaissopimuksen ratifioimiseksi siis laajennetaan perinteistä vamman tai vammaisen käsitettä koskemaan myös toimintarajoitteet, jollaiseksi sähköherkkyys voi muodostua.

Sähköherkkyyssäätiö pyysi yhdenvertaisuusvaltuutetulta kirjallista kannanottoa siihen, voiko sähköherkkyys muodostua YK:n yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvaksi toimintarajoitteeksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ilmoitti, että vammaisuus määritellään yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) samalla tavalla kuin YK:n vammaissopimuksessa ja sen ratifioimiseksi laaditussa hallituksen esityksessä (284/2014). Yhdenvertaisuusvaltuutetun tulkinnan mukaan yhdenvertaisuuslain mukaisen vammaisuuden olemassaolo edellyttää lähtökohtaisesti pitkäaikaisen vamman (toimintarajoitteen) olemassaoloa. Siitä huolimatta sähköherkkyys voidaan katsoa yksittäistapauksissa toimintarajoitteeksi, vaikka sen oireet eivät ilmenisi keskeytyksettä kaikissa olosuhteissa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan on siis mahdollista, että sähköherkkyys voi yksittäistapauksissa muodostua toimintarajoitteeksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu viittaa toimintarajoitteen määrittelemiseksi hallituksen esityksen (284/2014) kohtaan, jonka mukaan ”on kuitenkin huomattava, että vammaisuuden kuvaamisen lähtökohtana on oltava henkilön suhde ympäröivään yhteiskuntaan eikä lääketieteellinen diagnoosipohjainen määrittely. Vammaisuuden käsite ei ole myöskään muuttumaton. Yleissopimuksen lähtökohta korostaa vammaisuuden olevan kehittyvä käsite ja seurausta sellaisesta vuorovaikutuksesta vammaisten henkilöiden ja asenteista ja ympäristöstä johtuvien esteiden välillä, joka estää näiden henkilöiden täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”

Sähköherkkyyssäätiön tietoon ei ole vielä tullut myöskään yhtään tapausta, jossa sosiaalietuuksia myönnettäessä olisi huomioitu sähköherkän eriarvoinen asema toimia tietyissä ympäristöissä. Näyttää siltä, että tähän asti sähköherkät ovat saaneet sosiaalietuuksia vain, jos he ovat vastaanottaneet tietynlaisen lääketieteellisen diagnoosin, jossa sähköherkkyys on korkeintaan sivumennen mainittu.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu muistutti, ettei pelkän yhdenvertaisuuslain mukaisen vammaisuuden perusteella ole automaattisesti oikeutta saada esimerkiksi tiettyä sosiaali- tai terveyspalvelua. Yksittäinen tapaus on ratkaistava tulkitsemalla samanaikaisesti yhdenvertaisuuslain 15 pykälää kohtuullisista mukautuksista vammaisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi ja YK:n vammaissopimuksen vastaavia artikloja 2 ja 5, joissa asetetaan velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia, jotta vammainen henkilö saisi yhdenvertaisen aseman suhteessa muihin.

 

Yksilön oikeudet ja talouspolitiikka törmäävät

Yhteenvetona tästä vaikeasta aiheesta voi sanoa, että tätä nykyä Suomen terveydenhuollossa sähköherkkä saa usein masennusdiagnoosin tai jonkin muun psykiatrisen diagnoosin, joka oikeuttaa sosiaaliturvaan. Käytännössä sähköherkille annettava masennusdiagnoosi on merkki siitä, että sähköherkkyys nähdään ihmisestä itsestään johtuvana tilana, jolla ei ole mitään yhteyttä elinympäristön sähkömagneettisiin kenttiin. Voisi ajatella, että Suomi on oikeusvaltio, jossa erityisesti huomioitaisiin vammaisten oikeudet. Sähköherkkien diagnosoinnissa törmäävät yhteen vammaisten oikeudet ja toisaalta talouspoliittiset edut, joiden vuoksi sähkömagneettisille kentille altistumista ei haluta rajoittaa.

Euroopan parlamentti kehotti jo vuonna 2009, että jäsenvaltioiden tulisi tunnustaa sähköherkkyys vammaksi ((2008/2211 (INI)). Ruotsissa sähköherkkyys on toimintarajoite, joka voi oikeuttaa vammaisetuuksiin. Myös Ranskassa ja Espanjassa sähköherkkä voi saada vammaisstatuksen. On todennäköistä, että tulevaisuudessa myös Suomi seuraa näiden muiden Euroopan unionin jäsenmaiden esimerkkiä ja tunnustaa sähköherkkyyden vammaksi tai toimintarajoitteeksi poliittisesta vastustuksesta huolimatta.

 

Lähteet:

Hagström, M; Auranen, J. & Ekman, R. 2013. Electromagnetic hypersensitive Finns: Symptoms, perceived sources and treatments, a questionnaire study. Pathophysiology 20 (2013), 117–122.

Karvala, K; Pekkanen, J; Salminen, E; Tuisku, K; Hublin, C & Sainio, M. 2017. Miten tunnistan ympäristöherkkyyden? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2017; 133(15): 1362-9. Viitattu 23.1.2019: https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13835

Reed Gibson, P. The Hidden Marginalization of Persons With Environmental Sensitivities. Ecopsychology Vol. 8 (2016) nro 2, 131–137.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Perustelumuistio lisäykselle tautiluokituksen ICD-10:n suomalaiseen painokseen (STM/4240/2013).

Säteileekö pöytätuuletin?

Kyllä. Pöytätuuletin säteilee matalataajuisia sähkö- ja magneettikenttiä, kuten muutkin sähkölaitteet. Pöytätuulettimen säteilemät sähkö- ja magneettikentät voivat olla hyvin voimakkaat pöytätuulettimen vieressä, koska tuuletin toimii sähkömoottorilla, joka tarvitsee sähkö- ja magneettikentän toimiakseen.

Tämän verkkosivuston sisältämä tieto on tarkoitettu vain neuvonnan antamiseen ja tiedon jakamiseen, eikä Sähköherkkyyssäätiö vastaa minkään laatuisista vahingoista tai menetyksistä, jotka voivat johtua tällä verkkosivustolla olevan tiedon soveltamisesta.