Radiotaajuinen säteily
Radiotaajuisen säteilyn lähteitä ovat viestinlaitteet, kuten matkapuhelimet ja niiden tukiasemat, wifi-reitittimet ja erilaiset wlania, wifiä ja bluetoothia käyttävät elektroniikkalaitteet. Tyypillisiä bluetoothilla varustettuja laitteita ovat tabletit, tietokoneet, puhelimet, älykellot, langattomat näppäimistöt, hiiret, kuulokkeet, peliohjaimet, kaukosäätimet ja muut vastaavat oheislaitteet. Myös monissa kodinkoneissa, kuten astianpesukoneissa, jääkaapeissa ja pyykinpesukoneissa on nykyään langattomia ominaisuuksia, jotka tuottavat eritaajuista radiotaajuista säteilyä.
Matkapuhelimen käyttö aiheuttaa käyttäjälleen paikallisesti korkean radiotaajuisen säteilyaltistuksen.
Matkapuhelin on merkittävä radiotaajuisen säteilyn lähde. Matkapuhelimen käyttö aiheuttaa käyttäjälleen paikallisesti korkean, välittömän radiotaajuisen säteilyaltistuksen. Julkisissa odotustiloissa, kuten lentokentillä, rautatieasemilla, linja-autoissa ja junissa, joissa on paljon matkapuhelimien ja muiden langattomien laitteiden käyttäjiä, säteilytasot voivat olla hetkellisesti merkittäviä.
Matkapuhelimen käyttö aiheuttaa käyttäjälleen paikallisesti korkean radiotaajuisen säteilyaltistuksen.
Ihminen voi monilla omilla arkisilla valinnoillaan vaikuttaa asuinympäristönsä radiotaajuiseen säteilyyn, esimerkiksi käyttämällä langallista teknologiaa ja hankkimalla sellaisia elektroniikkalaitteita ja kodinkoneita, joissa ei ole langattomia ominaisuuksia tai joista saa ne sammutettua.
On kuitenkin monia radiotaajuisen säteilyn lähteitä, joihin ei voi nykylainsäädännön puitteissa vaikuttaa, sillä viralliset altistumisraja-arvot eivät ylity. Niitä ovat esimerkiksi tukiasemat ja naapuruston käyttämät wifi– ja wlan-reitittimet tai muut langattomat laitteet, joiden tuottama radiotaajuinen säteily saattaa kerros- ja rivitalossa yltää katon tai seinien läpi naapurihuoneistoon.
Voit itse vähentää altistumistasi radiotaajuiselle säteilylle: käytä langallista teknologiaa ja valitse laitteita, joista langattomat ominaisuudet saa sammutettua.
Voit itse vähentää altistumistasi radiotaajuiselle säteilylle: käytä langallista teknologiaa ja valitse laitteita, joista langattomat ominaisuudet saa sammutettua.
Suomessa voimassa olevat radiotaajuisen säteilyn raja-arvot perustuvat ICNIRPin (International Commission on Non-ionizing Radiation Protection, Kansainvälinen ionisoimattoman säteilyn komitea) antamiin viitearvosuosituksiin. Väestöasetuksen mukaan väestön tulee sietää esimerkiksi radiotaajuiselle kentälle altistumista taajuudesta riippuen 28 V/m–61 V/m. Käytännössä väestöasetuksen viitearvot tarkoittavat sitä, että asuinrakennusta kohti on sallittua suunnata esimerkiksi taajuudella 2 600 MHz toimiva 4G-matkaviestintukiasema, joka saa tuottaa asuntoon 61 V/m:n suuruisen radiotaajuisen kentän.
Matkaviestintukiasemat
Matkaviestintukiasemat ovat yleisin radiotaajuisen säteilyn lähde. Niitä rakennetaan paljon sinne, missä on runsaasti langattoman teknologian käyttäjiä.
Kaupunkien keskustoissa ja muilla vilkkailla alueilla on niin ollen tukiasemia usein paljon ja tiheässä, muutaman sadan metrin välein. Useimmat tukiasemien lähetysantennit ovat suunta-antenneja, eli voimakkain säteily antennista tulee suoraan sen eteen.
Kaupunkialueella tukiasemat asennetaan usein rakennusten katoille ja seinille. Varsinkin seinille asennettuja antenneja, jotka on maalattu seinän värisiksi, voi joskus olla hyvin vaikeaa havaita.
Radiotaajuisen säteilyn voimakkuus kaupungissa ei ole tasaista, vaan se vaihtelee merkittävästi eri paikoissa. Usein eri matkaviestinoperaattorien tukiasemia on asennettu aukeille paikoille, joissa tukiasemien signaalit pääsevät etenemään ilmassa ilman esteitä. Koska signaalit eivät kohtaa esteitä, ne eivät merkittävästi vaimene, ja niinpä eniten säteilyä on tyypillisesti keskustojen toreilla, aukioilla ja isoissa risteyksissä.
Sen sijaan kapeilla kaduilla ja sisäpihoilla on tavallisesti vähemmän säteilyä, ellei jokin lähistön antenni satu osoittamaan suoraan sinne. Rakennukset yleensä vaimentavat niiden läpi tulevaa radiotaajuista säteilyä. Rakennusten vaimennuskyky riippuu monista eri tekijöistä, joista yksi olennaisimpia on se, mitä materiaalia rakennus on. Esimerkiksi yhtenäiset metallipinnat vaimentavat hyvin, kun taas puurakenne vaimentaa vähemmän.
Tukiasemien sijainti ja rakennusmateriaalien erilainen kyky vaimentaa radiotaajuuksia saavat aikaan sen, että radiotaajuiset kentät vaihtelevat kaupungissa merkittävästi myös sisätiloissa. Esimerkiksi suuren kerrostaloyhtiön kaikissa asunnoissa ei ole samansuuruinen radiotaajuinen kenttä, vaan kentän suuruus vaihtelee sen mukaan, missä päin taloa asunto sijaitsee
Nyrkkisääntö on, että kadun puolen yläkerrosten asunnoissa radiotaajuudet ovat yleensä voimakkaampia kuin sisäpihan puolella matalalla olevissa asunnoissa. Usein kerrostaloyhtiön sisäpihalla on matala kenttä, jos sisäpihalle ei ole asennettu tukiasemaa, jonka säteilykeila osuu asuntoon.
Taajamissa radiotaajuinen säteily on keskimäärin selvästi vähäisempää kuin kaupunkikeskustoissa. Tukiaseman lähellä säteily voi toki olla taajamassakin voimakasta. Taajamissa tukiasemat on usein helpompaa havaita kuin kaupungissa ja niitä on harvemmassa. Tyypillisesti antennit on sijoitettu mastoihin tai pylväisiin niin, että säteilyä lähtee joka suuntaan. Suoraan alaspäin antennit säteilevät vähän, joten mastossa tai pylväässä olevan antennin säteily voi olla vähäistä suoraan sen alla. Voimakas säteily osuu maahan vasta jonkin matkan päästä antennista.
Mastoissa ja pylväissä olevien antennien säteilykeila on tavallisesti suunnattu siten, että keila ei säteile suoraan horisonttiin, vaan se on ohjattu hieman alaspäin, kohti matkaviestimien käyttäjiä, joiden laitteet tarvitsevat keilan radiotaajuista säteilyä toimiakseen.
Maaston muoto saattaa vaikuttaa radiotaajuuksien kulkuun: mäet ja kukkulat vaimentavat radiotaajuuksia. Esimerkiksi notkelmassa radiotaajuinen kenttä on usein matalampi kuin muualla lähialueilla, kun taas kukkulan päällä radiotaajuinen kenttä voi olla korkea.
Maaseudulla radiotaajuinen säteily on usein matalaa laajoilla alueilla. Antennit ovat tavallisesti tien varrella useiden kilometrien välein korkeissa mastoissa tai rakennuksissa; ne on kohtalaisen helppoa havaita. Suomessa tuskin on enää paikkaa, jossa ei olisi lainkaan radiotaajuista säteilyä, mutta erittäin alhaisia tasoja löytyy paikoista, joissa ei ole tukiasemia kilometrien säteellä. Radiotaajuinen kenttä voi olla lähellä nollaa notkelmassa tai kallioiden suojassa.
Radiotaajuinen säteily etenee hyvin vettä pitkin. Vesistön rannalla voi olla yllättävän voimakas radiotaajuinen kenttä, vaikka masto olisi kaukana. Veden äärellä radiotaajuista kenttää voivat tuottaa myös maatutkat ja vesiliikenteen tutkat.