Vuoden 2026 elokuussa Suomessa oli virallisten työnvälitystilastojen mukaan tarkalleen 42 199 osatyökykyistä työtöntä työnhakijaa. Luku ei kuitenkaan kerro osatyökykyisten todellisesta määrästä. Tilaston ulkopuolelle jäävät esimerkiksi ne, jotka syrjinnän pelossa jättävät kertomatta toimintarajoitteistaan. Osalla pitkäaikaistyöttömistä on myös tunnistamattomia tai hoitamattomia sairauksia, joten työnvälitystilaston luku kuvaa vain murto-osaa osatyökykyisten joukosta. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on mittarista ja kyselyaineistosta riippuen jopa 400 000–1,9 miljoonaa toimintarajoitteita kokevaa henkilöä. Ero ei-toimintarajoitteisten ja toimintarajoitteisten työllisyysasteessa on noin 20 prosenttiyksikköä.
Laajasti määritelty osatyökykyisyys perustuu yksilön omaan arvioon toimintakyvystään. Kyselytutkimusten luvut kattavat siis myös ne henkilöt, joilta puuttuu sairaus- tai vammastatus, mutta jotka kokevat toimintarajoitteen kaventavan työmahdollisuuksiaan. Osa tästä joukosta on työelämän ulkopuolella, vaikka he arvioivat kykenevänsä työhön ja haluavat työllistyä. Osatyökykyisten heikko työllisyystilanne viittaa siihen, ettei työelämä ole yhdenvertaisuuslainsäädännöstä huolimatta vielä avoin kaikille. Se osoittaa myös, etteivät työllisyyspalvelujen tukimuodot tavoita kaikkia osatyökykyisten ryhmiä.
Yksi tällainen väliinputoajaryhmä ovat sähköherkät, joista joka toinen työikäinen on työelämän tai opiskelun ulkopuolella. Erityiseksi sähköherkkien tilanteen tekee se, että heiltä puuttuvat tavanomaisimmat pitkäaikaistyöttömyydelle altistavat tekijät, kuten vähäinen koulutus ja työkokemuksen puute. Sähköherkät ovat tutkimusten mukaan muuta väestöä koulutetumpia ja toimineet aktiivisesti työelämässä.
Työelämän ulkopuolelle jääminen kytkeytyy siis sähköherkkyyden muodostamaan toimintakyvyn rajoitteeseen – tai pikemminkin palvelujärjestelmän rajoituksiin ja työelämän joustamattomuuteen, sillä vain noin 10 prosenttia sähköherkistä sairastaa oireyhtymän laaja-alaista ja vaikea-asteista muotoa. Arviolta 40 prosenttia lievemmin oireilevista, työelämän ulkopuolelle jäävistä sähköherkistä kykenisi todennäköisesti toimimaan työelämässä. Työllistyminen kuitenkin estyy, sillä perinteisen sairaus- tai vammastatuksen puuttuessa he jäävät osatyökykyisille suunnattujen tukitoimien ulkopuolelle, vaikka moni työllistymisen este olisi purettavissa esimerkiksi joustavilla mukautuksilla. Palvelujärjestelmän uudistaminen diagnoosikeskeisyydestä kohti toimintakyvyn arviointia ja selkeitä mukautusohjeita ratkaisisi rakenteellisen ongelman – ja hyödyttäisi sähköherkkien lisäksi muitakin osatyökykyisiä.
Nykyisten tukitoimien diagnoosiloukut
Julkinen palvelujärjestelmä tarjoaa periaatteessa monia hyviä työkaluja osatyökykyisten työllistymisen ja työssä jatkamisen tueksi. Yksi keskeisimmistä välineistä on työolosuhteiden järjestelytuki. Se on harkinnanvarainen etuus, jonka avulla työnantajan on mahdollista mukauttaa työympäristöä vastaamaan työntekijän tarpeita joko käytännön arjen ratkaisuilla tai toisen työntekijän antamalla avulla.
Suurimmaksi järjestelytuen myönnön esteeksi saattaa muodostua viranomaisten soveltamiskäytäntö, sillä tuen saaminen nojaa työntekijän yksilöllisen toimintakyvyn arvioinnin sijaan perinteiseen sairauskäsitykseen. Suomessa käytettävä ICD-10-tautiluokitus ei tunne sähköherkkyyttä sairausdiagnoosina, vaan se sisällytetään laajempaan ympäristöherkkyyden oirediagnoosiin koodilla R68.81 (jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille). Työnantaja voisi hakea tukea myös tällä koodilla, mikäli lääkäri on kirjannut lausuntoonsa selkeän ja perustellun kuvauksen toimintakyvyn alentumasta. Oirediagnooseja ei kuitenkaan vakiintuneessa soveltamiskäytännössä rinnasteta sairauteen tai vammaan, jota laki työolosuhteiden järjestelytuesta vaatii. Ongelma koskee sähköherkkien lisäksi myös muita oire- ja ympäristöpohjaisia ryhmiä, kuten sisäilmasairaita sekä ME/CFS-potilaita, joiden toimintarajoite ei usein tule tunnistetuksi perinteisessä etuus- ja tukijärjestelmässä.
Työolosuhteiden järjestelytuki
Lakisääteinen perusta: Laki työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) ja valtioneuvoston asetus julkisista työvoimapalveluista (385/2024).
Kenelle: Työnantajalle myönnettävä harkinnanvarainen taloudellinen korvaus.
Käyttötarkoitus: Työpaikalla tehtävät tekniset muutokset, uudet työvälineet, kalusteet tai toisen työntekijän antama apu, jotka ovat välttämättömiä työntekijän toimintakyvyn rajoitteen vuoksi.
Myös välityömarkkinat tarjoavat periaatteessa hyviä keinoja työllistymisen tueksi. Esimerkiksi työkokeilu, josta säädetään laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023), voi toimia sekä työnantajalle että työntekijälle keinona selvittää tarvittavat käytännön mukautukset. Työ- ja elinkeinoministeriön soveltamisohje (TEM/1083/00.03.05.02/2023) sallii työkokeilun suorittamisen kokonaan tai osittain etätyönä osallistujasta johtuvista syistä. Käytännössä työkokeilu etänä on monelle sähköherkälle yksi keskeinen – joskaan ei ainoa – työolosuhteiden mukautus. Kun altisteet on oikeanlaisella etätyöjärjestelyllä minimoitu, sähköherkän todellinen ammatillinen osaaminen tulee esiin, ja työnantaja ja viranomaiset saavat oikean kuvan hänen ammattitaidostaan esteettömässä ympäristössä.
Etätyöjärjestely edellyttää sekä työvoimaviranomaisen että työnantajan ymmärrystä sähköherkkyyden muodostamasta toimintakyvyn rajoitteesta. Suomesta puuttuvat vielä valmiit, viranomaisille ja työnantajille suunnatut mukautusohjeet, joiden avulla tarvittavia työolosuhteiden järjestelyjä voitaisiin arvioida ja toteuttaa. Käytännön ohjeistuksen puute johtaakin siihen, että etätyökokeilun käynnistäminen tai mukautusten tekeminen riippuu usein yksittäisen viranomaisen tai työnantajan asenteista. Yhdenvertaisuus työssä on kuitenkin perusoikeus, jonka toteutuminen ei saisi olla riippuvaista yksittäisen virkailijan tai työnantajan henkilökohtaisesta asenteesta.
Palvelujärjestelmän diagnoosikeskeisyys estää usein pitkäkestoisen tuen saamisen työkokeilun jälkeen. Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa palkkatuen jatkamisen 10 kuukauden aloitusjakson jälkeen jopa 24 kuukauden erissä, jatkokausi edellyttää lääketieteellisen B-lausunnon siitä, että työntekijän tuottavuus on sairauden tai vamman vuoksi alentunut pysyvästi. Koska sähköherkkyydellä on vain oirediagnoosi, näitä kriteereitä on vaikea täyttää lääkärinlausunnossa kuvatusta toimintakyvyn rajoitteesta huolimatta. Siksi pidennetty palkkatukijaksotus ei tavoita sähköherkkiä, ja välityömarkkinat muodostuvat heille usein katkonaisiksi työkokeilujen ja lyhyiden tukijaksojen ketjuiksi, jotka eivät johda pysyvään työllistymiseen avoimille työmarkkinoille.
Vates-säätiön tuoreiden selvitysten mukaan palkkatuen saatavuus myös vaihtelee alueellisesti ja myöntökriteerit ovat kiristyneet työllisyysalueilla määrärahojen loppumisen vuoksi. Useat alueet ovat joutuneet joko keskeyttämään tuen myöntämisen kokonaan tai tiukentamaan myöntämis- ja jatkokriteereitä. Osa työllisyysalueista ei tee palkkatuen jatkopäätöksiä enää lainkaan.
Palkkatuen rinnalle ja tilalle on kehitetty paikallisia tukimuotoja, kuten kuntalisien tai työllistämislisien kaltaisia rekrytointitukia, joiden ehdot vaihtelevat työllisyysalueittain. Uudet työnantajille suunnatut taloudelliset kannustimet ovat kuitenkin kaikille suunnattuja yleisiä työllisyystukia, joissa osatyökykyisyyttä ei ole erikseen huomioitu. Vaikka paikallisiin tukiin luotaisiin omat kriteerit osatyökykyisille, uudetkin tukijärjestelyt perustuisivat todennäköisesti lääketieteelliseen statukseen yksilöllisen toimintakyvyn tarkastelun sijaan.
Palvelujärjestelmän väliinputoajat
Osatyökykyiset ovat osa sitä moninaista joukkoa, jota kutsutaan heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleviksi. Työ- ja elinkeinoministeriön arviomuistiossa (VN/37864/2025) etsitäänkin keinoja kyseisen ryhmän auttamiseksi ja hahmotellaan työllisyyspalveluiden tulevaisuutta. Muistiossa esitetyt kehitysehdotukset joustavammista palvelurakenteista, työhönvalmennuksen tehostamisesta sekä yksilöllisestä uravalmennuksesta voivat – oikein toteutettuina – parantaa osatyökykyisten tilannetta kuntien työllisyysalueilla.
Yhdeksi keskeiseksi keinoksi muistiossa nostetaan laatuperusteinen työhönvalmennus, jonka tavoitteena on lisätä työllistymistä suoraan avoimille työmarkkinoille. Mallissa siirrytään perinteisestä ”valmenna ja sijoita” -logiikasta – jossa työnhakijan valmiuksia kehitetään erilaisilla palvelujaksoilla ennen työn hakemista – nopeaan työhön sijoittumiseen ja työpaikalla annettavaan tukeen. Uutta ”sijoita ja valmenna” -logiikkaa edustaa erityisesti IPS-toimintamalli (Individual Placement and Support), jonka on osoitettu edistävän osatyökykyisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille yksilöllisen ja rinnalla kulkevan tuen avulla. Valmennuksen keskiössä on yksilön motivaatio ja työllistyminen omien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti.
IPS-valmennus
* Malli: Individual Placement and Support (Sijoita ja valmenna).
* Toimintaperiaate: Nopeaan työhön sijoittumiseen ja avoimille työmarkkinoille tähtäävä yksilöllinen tuki.
* Laajentaminen: Suomessa käynnissä hankkeita mallin soveltamiseksi uusille osatyökykyisten ryhmille.
Alun perin vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastaville kehitetty IPS-toimintamalli on osoittautunut tulokselliseksi, ja sitä on kansainvälisesti – esimerkiksi Norjassa järjestetyssä IPS in Pain -tutkimuksessa – sovellettu myös kroonisista kivuista kärsiviin ihmisiin. IPS ei kuitenkaan ole ainoa laatuun perustuva ja laajasti tutkittu työhönvalmennusmenetelmä, vaan Suomessa käytetään eri kohderyhmille myös perinteistä tuetun työllistymisen työhönvalmennusta (ns. 5-portainen malli).
Molemmat mallit pohjautuvat yksilöllisyyteen. Suomalaiset vammaisjärjestöt ovat vahvasti kannattaneet sitä, että malleja käytettäisiin myös uusien kohderyhmien tukikeinoina, sillä järjestöt näkevät laatuperusteisissa työhönvalmennusmenetelmissä mahdollisuuden siirtyä kohti asiakaslähtöistä tukea. Yksilöllisen lähestymistapansa vuoksi tuetun työllistymisen mallit soveltuisivat erinomaisesti myös sähköherkille, joiden työllistymistä on tarkasteltava toimintakyvyn rajoitteiden ja työympäristön mukauttamisen kautta.
Terveydenhuoltoon ankkuroituna mallina IPS-valmennuksen laajentaminen ei tavoita kaikkia osatyökykyisten ryhmiä. Ongelma on mallin kytkös lääketieteelliseen hoitojärjestelmään, sillä valmennus vaatii kiinteää yhteistyötä terveydenhuollon kanssa. Palveluun pääsyn ehtona on vakiintunut hoitosuhde, jollainen sähköherkiltä usein puuttuu. Ehdotetut uudistukset eivät siten paranna niiden osatyökykyisten asemaa, joilla ei ole virallista hoitotahoa.
Julkisten palveluiden ensisijaisuusperiaatteen vuoksi työhönvalmennusta haetaan ensisijaisesti työllisyyspalveluiden kautta. Laatuperusteista työhönvalmennusta onkin pilotoitu osana työllisyyspalveluja esimerkiksi Täsmäten töihin– ja Kykyä ja halua töihin -hankkeissa. Näistä määräaikaisista kokeiluista kuitenkin puuttuu monia laatuperusteisen työhönvalmennuksen keskeisiä elementtejä, kuten rajoittamaton palvelun kesto tai työpaikalle vietävä pitkäkestoinen tuki.
Kyseiset kriteerit ovat helpommin toteutettavissa osana sosiaalipalveluna tuotettua työhönvalmennusta. Toinen lakisääteinen väylä avautuukin kumotun sosiaalihuoltolain (710/1982) voimaan jätetyn 27 d §:n kautta, jossa tuen myöntäminen perustuu diagnoosistatuksen sijaan yksilöllisen toimintakyvyn ja toimintarajoitteen arviointiin. Se on mahdollistanut IPS-toimintamallin soveltamisen myös sosiaalihuollon asiakkaille, jolloin valmennus integroidaan sosiaalityön moniammatillisiin tukirakenteisiin. Käytännössä laatuperusteisen työhönvalmennuksen soveltaminen sosiaalihuollossa kuitenkin vaihtelee merkittävästi hyvinvointialueittain, ja palvelut toteutuvat usein määräaikaisina kokeiluina. Koska sosiaalihuollon perustoiminta painottuu perinteisesti sosiaaliseen kuntoutukseen, avoimille työmarkkinoille tähtäävä IPS-valmennus ei ole vielä vakiintunut palvelumuodoksi.
Sosiaalihuollon väylä sisältää myös haasteen, joka liittyy asiakkuuden alkamisen kriteereihin. Palvelun piiriin pääsy edellyttää sosiaalihuoltolain (1301/2014) 36 §:n mukaisen virallisen palveluntarpeen arvioinnin läpäisemistä. Sosiaalihuollon arviointikriteeristö painottuu perinteisesti sosiaalisen elämänhallinnan ja toimintakyvyn laaja-alaisiin ongelmiin. Sähköherkkien kouluttautuneisuus ja keskimäärin pitkä työkokemus voivat johtaa siihen, ettei syrjäytymisriskiä tunnisteta arviointiprosessissa oikein. Kun viranomaiset arvioivat tilannetta perinteisillä sosiaalisilla riskimittareilla, jää helposti tunnistamatta, miten sähköherkkyyden muodostama toimintakyvyn rajoite vaikuttaa asumiseen, työntekoon ja osallisuuteen.
Lakisääteinen velvollisuus mukautuksiin
Oikeusjärjestelmän normihierarkiassa perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki sekä Suomea velvoittava YK:n vammaissopimus ovat ensisijaisia suhteessa alemmanasteisiin työllisyys- ja sosiaalipalvelujen soveltamisohjeisiin. Käytännössä soveltamisohjeet ja vakiintuneet tulkintakäytännöt voivat kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa osa osatyökykyisistä jää vaille niitä tukitoimia, joihin he ovat perustuslain, yhdenvertaisuuslain ja Suomen vuonna 2016 ratifioiman vammaissopimuksen mukaan oikeutettuja.
YK:n vammaissopimuksen 27 artikla velvoittaa valtiot turvaamaan vammaisille henkilöille yhdenvertaisen oikeuden tehdä työtä. Vammaissopimuksen mukaan oikeuteen sisältyy työympäristö, jonka tulee olla avoin, osallistava ja saavutettava. Sopimus kieltää vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kaikissa työhön liittyvissä asioissa ja velvoittaa varmistamaan, että työpaikoilla järjestetään kohtuulliset mukautukset. YK:n vammaiskomitean yleiskommentti nro 8 täsmentää, että se edellyttää siirtymistä lääketieteellisestä vammaismallista kohti ihmisoikeusperusteista mallia, jossa painopiste on avoimilla työmarkkinoilla ja työnteon esteiden poistamisessa.
Yhdenvertaisuuslain 15 § (1325/2014) velvoittaa työnantajan tekemään kohtuullisia mukautuksia, joilla varmistetaan toimintarajoitteiselle henkilölle yhdenvertainen pääsy työhön, työssä selviytyminen ja uralla eteneminen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto on linjannut, että sähköherkkyys voi muodostua vammaissopimuksessa tarkoitetuksi vammaksi; yhdenvertaisuuslain mukaiset kohtuulliset mukautukset tulevat näin sovellettaviksi sähköherkkien kohdalla. Työnantajan velvoitteen soveltamisessa käytetään suhteellisuusperiaatetta, jossa otetaan huomioon työnantajan koko ja taloudellinen asema sekä mukautusten luonne ja arvioidut kustannukset. Yksilölliset mukautukset voivat liittyä työolosuhteisiin, työtehtävien järjestelyyn, työvälineisiin tai työtiloihin.
Jotta työnantajat voivat täyttää lakisääteisen velvollisuutensa, julkisen palvelujärjestelmän ja työllistymispalveluiden toimintamallien tulisi tukea prosessia vammaisjärjestöjen yleisesti ajaman linjan mukaisesti. Palvelujärjestelmässä on perusteltua siirtyä diagnoosiperusteisuudesta kohti yksilöllistä toimintakyvyn ja mukautustarpeiden arviointia yhdenvertaisuus- ja vammaislainsäädännön periaatteiden mukaisesti. Toistaiseksi julkisen järjestelmän taloudellisia tukia ja palvelurakenteita hallitsee kuitenkin lääketieteellinen diagnoosivaatimus. Se rajoittaa käytännössä esimerkiksi työkykykoordinaattoreiden mahdollisuuksia kohdentaa tukitoimia sähköherkkien kaltaisille ryhmille, joilta lääketieteellinen vammastatus toistaiseksi puuttuu, vaikka tosiasiallinen mukautustarve täyttyisi.
Työkykykoordinaattori
- toimii asiantuntijana ja siltana osatyökykyisen työnhakijan, työnantajan sekä palvelujärjestelmän välillä.
- tunnistaa yksilöllisiä työllistymisen esteitä ja auttaa käytännön mukautusten suunnittelussa ja toteutuksessa.
Toteutuipa työhönvalmennus työllisyyspalveluiden tai sosiaalihuollon kautta, onnistuminen edellyttää ymmärrystä siitä, miten kukin toimintarajoite vaikuttaa työkykyyn. Työ- ja elinkeinoministeriön arviomuistiosta käy ilmi, että Kuntaliiton työllisyysjohtajat ovat nostaneet yhdeksi työllistymisen haastavimmaksi ryhmäksi ne väliinputoajat, jotka eivät sovi nykyisiin työllisyyspalveluihin mutta eivät ole myöskään sosiaalipalvelujen asiakkaita. Myös Kela on tuonut esille huolensa siitä, että osa osatyökykyisistä voi muodostaa väliinputoajien joukon, mikäli palvelujen järjestäjät eivät tee laajaa yhteistyötä.
Palvelurakenteessa olisi oleellista tunnistaa ja hyödyntää kolmannen sektorin toimijoiden ja vammaisjärjestöjen rooli, sillä niillä on kokemusta sekä osatyökykyisten työ- ja toimintakyvyn vahvistamisesta että osallisuuden tukemisesta. Myös tuore Sosiaalibarometri (2026) osoittaa, että vaikeasti työllistyvien tukeminen vaatii monialaista verkostoa, ja julkisen järjestelmän rinnalle tarvitaan järjestöjen erityisosaamista ja matalan kynnyksen tukea.
Esteetön työelämä käytännössä
Palvelurakenteiden ja työhönvalmennuksen uudistaminen ei yksin riitä, sillä järjestelmä tarvitsee rinnalleen myös käytännön tason työkaluja. Konkreettiset mukautukset työpaikoilla ovatkin välttämätön osa työelämän saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Perustuslain ja YK:n vammaissopimuksen 27 artiklan velvoittamana työnantajien on kyettävä toteuttamaan ne käytännön keinot, joilla työn tekeminen ja työssä jatkaminen mahdollistetaan. Julkisen palvelujärjestelmän on tuettava tätä prosessia selkeillä soveltamismalleilla. Käytännön soveltamisohjeiden puuttuessa Suomessa on perusteltua tarkastella kansainvälisiä esimerkkejä, jotka osoittavat käytännönläheisen lähestymistavan olevan mahdollinen riippumatta sähköherkkyyden lääketieteellisestä määrittelystä.
Yhdysvaltain työministeriön rahoittaman Job Accommodation Network (JAN) -asiantuntijakeskuksen linjauksen mukaan työnantajien on keskityttävä työntekijän toimintarajoitteisiin ja tehtävä tarpeelliset mukautukset työkyvyn ylläpitämiseksi riippumatta siitä, onko sähköherkkyyden lääketieteellisestä syy-yhteydestä vakiintunutta konsensusta. JAN:in käytännön esimerkit osoittavat, että sähköherkkien tarvitsemat muutokset ovat useimmiten varsin kohtuullisia ja teknisesti yksinkertaisia toteuttaa. Ratkaisut liittyvät usein työtilojen fyysiseen mukauttamiseen, kuten wifi-yhteyden korvaamiseen kiinteillä ethernet-kaapeleilla, langallisten oheislaitteiden hankkimiseen tai työpisteen sijoittamiseen sähkömagneettisesti vähäaltisteiseen tilaan. Myös joustavat työaikajärjestelyt ja oikeus etätyöhön ovat keskeisiä mukautuskeinoja.
Job Accommodation Network (JAN)
- Mikä: Yhdysvaltain työministeriön rahoittama asiantuntijapalvelu työnantajille.
- Toimintaperiaate: Keskittyy työntekijän toimintakykyyn ja työnteon esteiden poistamiseen.
- Hakemisto: Tarjoaa käytännönläheisiä ratkaisuja eri toimintarajoitteisiin.
- Hyöty: Purkaa työllistymisen esteitä näyttämällä työnantajille, miten tarvittavat muutokset ovat usein kohtuullisia ja helposti toteutettavia.
Työnantajien avuksi JAN-malli tarjoaa systemaattisen, yhdeksänvaiheisen ohjeen mukautusten toteuttamiseen:
1) Tunnista rajoitteet: Mitä työntekijä kertoo rajoitteistaan?
2) Arvioi vaikutus: Miten rajoitteet vaikuttavat työntekijän työsuoritukseen?
3) Yksilöi työtehtävät: Mihin työtehtäviin rajoitteet vaikuttavat?
4) Etsi ratkaisuja: Mitkä mukautukset voisivat auttaa?
5) Hyödynnä resursseja: Onko kaikkia mahdollisia resursseja käytetty ratkaisun löytymiseksi?
6) Tarjoa koulutusta: Tarvitsevatko esihenkilöt ja työntekijät ohjeita mukautusten ymmärtämiseksi ja toteuttamiseksi?
7) Toteuta mukautukset: Onko mukautukset pantu käytäntöön?
8) Dokumentoi toimenpiteet: Onko kaikki mukautusprosessin vaiheet ja päätökset kirjattu ylös?
9) Seuraa ja arvioi: Onko mukautusten käyttöönoton jälkeen hyödyllistä tavata työntekijää säännöllisesti toimivuuden arvioimiseksi ja tarvittavien muutosten tekemiseksi?
Työnantajat tarvitsevat ennen kaikkea tietoa siitä, mitä osatyökykyisen palkkaaminen ja työtilojen mukauttaminen käytännössä vaatii. Pelkät osatyökykyisille suunnatut taloudelliset tukitoimet eivät toimi ilman työnantajille suunnattua käytännön tukea. Kannustimien kehittämisessä olisikin perusteltua uudistaa nykyistä tukikäytäntöä siten, että tukijaksot ja niiden jatkokaudet sidottaisiin yksilöllisen toimintakyvyn ja mukautustarpeen arviointiin. Se tukisi osatyökykyisten joustavaa työllistymistä avoimille työmarkkinoille.
Työ- ja elinkeinoministeriön arviomuistiossa esitettyjen yleisten kehitysehdotusten lisäksi Suomeen tarvittaisiin yhdysvaltalaisen JAN-mallin mukainen kansallinen Esteetön työelämä -tietopankki. Se tarjoaisi työnantajille ja viranomaisille käytännönläheiset soveltamisohjeet. Tietopankin rakentaminen edellyttää laajapohjaista viranomaisten, työllisyysalueiden, työnantajatahojen ja järjestökentän yhteistä asiantuntijatyöryhmää. Juuri vammaisjärjestöillä on se arjen mukautusosaaminen ja käytännön kokemus, jonka avulla kohtuulliset mukautukset voidaan kääntää selkeiksi ohjeiksi. Kun työnantajalla on käytössään valmis mukautushakemisto, yksi merkittävä työllistymisen käytännön este on poistettu – myös sähköherkiltä.