Valaistus

Kuva: Timo Siivonen
Erilaiset valonlähteet ovat yksi yleinen sähköherkkyysoireiden aiheuttaja. Monelle sähköherkälle on tuttua kokemus, että esimerkiksi lukuvalaisimen lähellä ei ole miellyttävää oleskella.

Maadoittamattoman metallisen valaisimen ympärille muodostuu joskus varsin merkittävä, verkkovirrasta peräisin oleva sähkökenttä. Vaikka valaisin olisi sammutettuna, se saattaa yhä säteillä sähkökenttää, mikäli sen pistoke on kiinni pistorasiassa. Jos haluaa vähentää altistumista maadoittamattoman pöytä- tai lattiavalaisimen tuottamalle matalataajuiselle sähkökentälle, kannattaa olla kauempana valaisimesta. Etäisyyden kasvaessa sähkökenttä vaimenee nopeasti.

Toinen tapa vähentää pöytä- tai lattiavalaisinten matalataajuiselle sähkökentälle altistumista on se, että käyttää vain maadoitettuja laitteita. Maadoitetuissa pöytä- tai lattiavalaisimissa on maadoitettu pistotulppa, jonka sivuilla on metalliliuskat.

Useat vähittäismyynnissä olevat kattovalaisimet eivät ole maadoitettuja. Jos kattovalaisimen johdossa näkyy kolme johdinta, valaisimessa on maadoitus; maadoitusjohdin on tavallisesti väriltään keltavihreä. Kattovalaisimet eivät ole sähköherkille yhtä yleinen oireiden aiheuttaja kuin esimerkiksi lukuvalaisimet, koska kattovalaisimet ovat tyypillisesti kauempana.

Myös sillä, millaisia lamppuja käyttää, on merkitystä sähkömagneettisen altistuksen kannalta. Lampuista tuleva säteily johtuu yleensä pääosin verkkosähköstä, mutta lamput voivat säteillä myös radiotaajuista säteilyä. Lampuista hehkulamput ovat olleet parhaiten siedettyjä. Nykyisten energiatehokkuusvaatimusten vuoksi niitä ei kuitenkaan enää ole juuri saatavilla tavalliseen valaistukseen tarkoitettuina. Osa sähköherkistä sietää hyvin ledilamppuja, osa taas ei.

Loisteputkien ja energiansäästölamppujen tuottamaan säteilyyn monet sähköherkät reagoivat. Myöskään himmentimet eivät pääsääntöisesti sovi sähköherkälle. Himmentimien toimintaperiaate perustuu lamppuun menevän sähkön tehon leikkaamiseen, mikä aiheuttaa eri taajuisia häiriösäteilyjä.