3. tavoite: Radiotaajuisen säteilyn raja-arvojen laskeminen
Radiotaajuisen säteilyn kansallisten raja-arvojen laskeminen
Euroopan unionin neuvosto antoi vuonna 1999 suosituksen väestön altistumisen rajoittamisesta sähkömagneettisille kentille 0–300 GHz taajuuksilla. Suomessa nämä suositukset on otettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja ne ovat voimassa sosiaali- ja terveysministeriön ionisoimattoman säteilyn väestöasetuksena (1045/2018). Asetuksen mukaan väestön tulee sietää radiotaajuiselle kentälle altistumista taajuudesta riippuen 28 V/m–61 V/m. Raja-arvosuositukset perustuvat teoriaan, jonka mukaan radiotaajuisesta säteilystä voi aiheutua terveyshaittaa vain, jos se lämmittää kudoksia lyhytaikaisessa altistuksessa.
Julkisessa keskustelussa usein unohtuu, että terveydensuojelupolitiikka kuuluu EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaan, minkä vuoksi jäsenvaltiot voivat halutessaan suojella väestöään paremmin radiotaajuiselta altistukselta kuin Euroopan unionin neuvoston suositus vaatii. Muutamat EU-maat ovat jo ryhtyneet toimiin suojellakseen kansalaisiaan tarpeettomalta altistukselta. Esimerkiksi Italiassa ja Puolassa noudatetaan merkittävästi Euroopan unionin neuvoston suositusta alhaisempia kansallisia radiotaajuisen altistuksen raja-arvoja. Myös Belgiassa on otettu käyttöön erityisen alhaiset raja-arvot Brysselissä ja flaamilaisella alueella.
Euroopan neuvosto suositteli jo vuonna 2011, että väestön altistuminen sähkömagneettiselle säteilylle tulisi pitää niin alhaisena kuin se kohtuudella on mahdollista. Kudosten lämpenemisen lisäksi tulisi huomioida myös sähkömagneettisten kenttien biologiset terveysvaikutukset. Euroopan neuvosto kehotti, että sähkömagneettisille kentille altistumista pitäisi rajoittaa ympäristöoikeudellisen varovaisuusperiaatteen perusteella. Varovaisuusperiaatetta tulisi soveltaa riskeihin, joiden vaikutuksista ei ole vielä täyttä tieteellistä varmuutta.
Esimerkiksi Saksan säteilysuojavirasto (Bundesamt für Strahlenschutz, BfS) toteaa, että radiotaajuisen säteilyn pitkäaikaisvaikutuksista vallitsee tieteellinen epävarmuus ja että viitteitä biologisista vaikutuksista on saatu jo matalilla kentänvoimakkuuksilla. BfS täydentääkin raja-arvoja erillisillä ohjeilla, joissa kehotetaan varovaisuuteen. Yksilöä ohjeistetaan vähentämään altistustaan esimerkiksi suosimalla langallisia yhteyksiä, rajoittamalla mobiilidatan käyttöä sekä käyttämällä handsfree-laitteita.
Sähköherkkyyssäätiön kanta on, että myös Suomen olisi perusteltua seurata Italian, Puolan ja Belgian mallia ja säätää tiukemmat kansalliset radiotaajuisen säteilyn väestöraja-arvot kuin Euroopan unionin neuvoston suositus edellyttää. Näin varauduttaisiin ennalta riskeihin, joista ei vielä ole riittävää varmuutta. Raja-arvojen laskeminen edistäisi paitsi koko väestön suojelua myös sähköherkkien henkilöiden perustuslaillista oikeutta yhdenvertaiseen ja esteettömään elinympäristöön.